sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ylellä oli se aika kuusta

Olen aiemmin kritisoinut mediaa huuhaan levittämisestä. Muun muassa Yle on uutisoinut kritiikittömästi muun muassa sähköyliherkkyydestä ja ladon seinään ilmestyneestä Neitsyt Mariasta.

Sosiaalisessa mediassa leviää Ylen uutinen vuodelta 2009, jossa huuhaata levitetään kuun vaikutuksista (ja uutista on päivitetty vuonna 2012, mikä vähän herätti hilpeää hämmästystä sekin). Jutussa Yle haastattelee kuututkijaa (?):
Saksankielinen maailma tietää kaiken kuusta. Siellä lääkärit, kampaajat ja jopa poliisit seuraavat kuun vaiheita tarkkaan, koska esimerkiksi täydenkuun vaikutukset näkyvät ihmisissä selvästi. Kätilöillä on kädet täynnä työtä, ja poliisit lisäävät partioitaan.
Kun kuututkija Anne Pöyhönen soitti suomalaiselle poliisiasemalle kysyäkseen kuun vaikutuksia täällä, hänelle vastattiin: "Voi kuule, kyllä me putkan täyttöasteesta tiedetään koska on täysikuu".
Kuulla ei kuitenkaan tällaisia vaikutuksia ole - asiaa on peräti tutkittu. Itse asiassa täysikuun ja erilaisten jännien tapahtumien välillä ei ole edes korrelaatiota, kausaliteetista puhumattakaan. Aihetta käsitellään muun muassa Skepdic-sivustolla, skeptikkoblogissa sekä mainiossa kirjassa 50 Great Myths of Popular Psychology: Shattering Widespread Misconceptions about Human Behavior.

Tällaisissa täysikuuhavainnossa on kyse vahvistusvinoumasta. Poliisi tai sairaalahenkilökunta muistaa ne kerrat, kun päivystyksessä on ollut vilkasta täysikuun aikana. He eivät kuitenkaan kiinnitä huomiota samalla tavalla päiviin, joina:

  • oli vilkas työpäivä eikä ollut täysikuuta
  • oli täysikuu ja hiljainen työpäivä.
Kun ihminen pitää jotain totena, hän suodattaa todistusaineistoa – usein vahingossa – ennakkoluuloisesti. Ihmiset, myös tutkijat, ovat erehtyväisiä ja ennakkoluuloisia. Muun muassa tästä syystä on kehitetty tieteellinen menetelmä. Ylen jutusta ei käy ilmi haastatellun kuututkijan tieteellinen kompetenssi, mutta hänen verkkosivultaan voinee jokainen vetää omat johtopäätöksensä.


P.S. Rupesin pohtimaan, syyllistynkö itsekin vahvistusvinoiluun: minusta tuntuu (enkä ole esim. nähnyt aiheesta tutkimusta), että erityisesti Yle on erityisesti kunnostautunut kritiikittömässä huuhaa-uutisoinnissa, vaikka löytyy höpöhöpöä muualtakin. Tietenkin Yle-jättiläinen maakuntatoimituksineen kirjoittaa paljon uutisia, joten huuhaata on määrällisesti enemmän, vaikka jollain pikkumedialla olisi prosentuaalisesti enemmän huuhaajuttuja. Toiseksi näin Yle-veronmaksajana suhtaudun Yleen kriittisemmin kuin muihin mediafirmoihin, koska joudun maksamaan heille, levittivätpä he huuhaata tai eivät.

13 kommenttia:

  1. Oletan että Yle kerää poliittisesti vasemmistolaista toimittajakuntaa enemmän kuin kaupallinen media. Poliittinen vasemmisto kannattaa tasa-arvoa ja tulonsiirtoja. Se vastustaa konservatiiveja, jotka kannattavat kristinuskoa. Se edustaa miesvaltaista, perinteistä maailmankuvaa, jolle on tunnusomaista tieteellis-teknisyys ja pyrkimys järjen käyttöön.

    Ylellä tuntuu kertyvän enemmän vasemman laidan viipottajia, joille taikausko on korvike kristinuskolle. Nykyinen valtiollinen pääideologia - ekologisuus - on deistinen ja juontaa juurensa samaan sosialistiseen sylttytehtaaseen nimeltä Ranskan suuri vallankumous ja Robespierre kuin kaikki muutkin sosialistiset viritelmät.

    VastaaPoista
  2. Sain FB:n puolella täysin aiheellisen huomautuksen otsikon seksistisyydestä. Anteeksi. Heti kun ehdin, voisin blogata siihenkin liittyvästä huuhaasta (se, että naiset olisivat pahalla tuulella kuukautisten takia, on huuhaata sekin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellet sitten "sillä ajalla kuusta" tarkoita premenstruaalista ajankohtaa, johon liittyvät psyykkiset oireet eivät ole huuhaata.

      Poista
    2. Se aika kuusta ei ole huuhaata. #PMS

      :-)

      Poista
  3. Kiva kun pyysit anteeksi tuota otsikon seksistisyyttä. :) Blogaa ihmeessä myös kuukautisten ja PMS:n huuhaahommista. Muistaakseni jo de Beauvoir kirjoittaa Toisessa sukupuolessa näistä ikivanhoista uskomuksista - kakut eivät kuulemma nouse jos leipojalla on kierto tietyssä vaiheessa jne...

    VastaaPoista
  4. Entäs tämä?: http://yle.fi/uutiset/nyt_sita_on_tutkittu_taysikuu_todella_nayttaisi_vaikeuttavan_nukkumista/6749387

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen artikkeli: http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0960982213007549
      Pikaisella silmäyksellä en löytänyt siitä mitään merkittävää kritisoitavaa. Itsekritiikkinä tutkijat olivat esittäneet seuraavaa: "we cannot completely rule out potential confounds of priming or entrainment to external synchronizers (i.e., photophases of the lunar rhythm) prior to entering the lab. Thus, the observed lower evening melatonin levels around full moon may (Figure S2) be indicative of more evening light prior to entering the lab."

      Olisi ihan jännä tietää, miten tuo ilmiö esittäytyy, jos suomalainen lentää esim. Austaraliaan ja totuttelee tovin uuteen rytmiin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kappas, mukava kuulla sinustakin (mulla on tuo blogien seuraaminen vähän jäänyt, kun Google Reader lakkautettiin). Ja kiva kun sitaatti kelpasi ja hyvin vedit tuon setin.

      Poista
  6. "Tällaisissa täysikuuhavainnossa on kyse vahvistusvinoumasta. Poliisi tai sairaalahenkilökunta muistaa ne kerrat, kun päivystyksessä on ollut vilkasta täysikuun aikana. "

    Epäilen tuota. Kuulla saattaa olla oikeasti merkitystä moneen asiaan. Olin taannoin aivan Pohjois-Suomessa, ja tajusin, että siellä päin varsinkin näin kaamosaikaan ihan oikeasti on merkitystä sillä, milloin kuu on taivaalla ja milloin ei. Ihmiset suunnittelivat siellä matkojaan kuun valo huomioiden. Kun päivä on lyhyt, ja jos haluaa matkata edes jonkinlaisen ulkovalaistuksen kera, on syytä huomioida myös kuun näkyvyys matkoja ajoittaessaan.

    Silloin kun kuuta ei ole, ei pihalla yksinkertaisesti näe mitään. Eipä siinä paljoa vaikkapa ilkivaltaa tai muitakaan rikoksia tee kenenkään säkkipimeässä mieli tehdä. Mutta kuunvalossa lumisessa maastossa on valoisaa.

    Minusta on aika odotettavaa, että poliisiasemilla varsinkin Pohjois-Suomessa näkyisi, milloin kuu on esillä. Ihan ilman vinoumia muistikuvissa. Ihan tuon kuun valaistusominaisuuden takia, joka ei ehkä Helsingin seudulla tule monelle edes kuusta puhuttaessa mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pointtini oli siis se, että kuun yhteys rikolliseen toimintaan ei edellytä mitään taikauskoa kuun maagisista voimista, vaan tällainen yhteys voi seurata siitä, jos kuulla on kyky valaista muutoin pimeää seutua. Ja sellainen kyky kuulla on, etenkin talviaikaan, jolloin kuun valo yhdistettynä lumen heijastaviin ominaisuuksiin tekee kulkemisesta ilman lisävalaistusta mahdollista.

      Kuun todennetut vaikutukset terveyteen, rikollisuuteen yms. liittyvät nimenomaan kuun valaisukykyyn. Valolla (tai sen puutteella) puolestaan on vaikutusta moneen asiaan.

      Poista
  7. "Kuun todennetut vaikutukset terveyteen, rikollisuuteen yms. liittyvät nimenomaan kuun valaisukykyyn."

    Onko näistä todennuksista olemassa jotain tieteellistä lähdettä? Huom: en siis väitä vastaan, en ole mitenkään yllättynyt siitä jos säkkipimeässä on parempi nukkua kuin täyskuutamolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Onko näistä todennuksista olemassa jotain tieteellistä lähdettä? "

      Onhan niistä julkaistu lukuisia tutkimuksia. Rikollisuuden ja kuunvalon yhteyttä on tutkittu ainakin 1980-luvulta lähtien. Jo 1980-luvulla (tuo tutkimus ei kaikilta osin vastaa parhaita nykykäsityksiä, nykykäsitysten osalta kannattaa tutustua sen jälkeen esitettyihin linkkeihin) raportoitiin, että:

      "The incidence of crimes reported to three police stations in different towns (one rural, one urban, one industrial) was studied to see if it varied with the day of the lunar cycle. The period of the study covered 1978-82. The incidence of crimes committed on full moon days was much higher than on all other days, new moon days, and seventh days after the full moon and new moon. A small peak in the incidence of crimes was observed on new moon days, but this was not significant when compared with crimes committed on other days. The incidence of crimes on equinox and solstice days did not differ significantly from those on other days, suggesting that the sun probably does not influence the incidence of crime."
      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1444800/

      Hyvä professori Zimeckin tekemä tiivis katsaus nykykäsityksiin kuun vaikutuksista ihmisiin ja eläimiin löytyy tästä:
      http://www.biology-online.org/kb/print.php?aid=1483

      Unien osalta tuore kuun vaikutuksia koskenut tutkimus on tämä:
      http://www.chronobiology.ch/wp-content/uploads/publications/cajochen_2013-06.pdf

      Ihmisten kohdalla tutkimuksia "häiritsee"/vaikeuttaa sellainen tekijä kuin elämispaikka. Siinä missä valaistuilla asuinalueilla asuvat eivät juuri havaitse edes valomuutoksia, toisilla seuduilla kuunvalon tuomat erot ovat merkittäviä. Eli tekemällä vastaavat tutkimukset eri alueilla voi tulla poikkeavia tuloksia. Eläimet ovat näissäkin tutkimuksissa "lahjomattomampia", ja niiden kautta on opittu paljon kuun vaikutuksista eliöihin.

      Poista