keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Hyvistä opettajista ei ole pulaa...

... pulaa on opetusmenetelmistä, jotka toimivat myös huonolla opettajalla. Näin avasi professori erään oppimista ja opettamista koskevan seminaarin.

Professori on harvinaisen oikeassa: opettajiin pätee sama mikä pätee lääkäreihin, lakimiehiin, automekaanikkoihin, opiskelijoihin ja vaikkapa siivoojiin: hommansa erinomaisesti osaavia on harvassa. Sen takia on tärkeää kehittää parempia diagnostiikkatyökaluja, puhdistusaineita, opetusmenetelmiä ja oppimateriaaleja.

Monella meistä on negatiivinen ennakkoasenne opetusohjelmiin ja tietokoneavusteiseen oppimiseen. Syykin on selvä: sanasta "opetusohjelma" tulee mieleen suomalaisten nyrkkipajojen 1990-luvulla (ja valitettavasti vielä nykyään) kyhäilemät multimediaromput ja muut kilkkeet. Tekniikka kuitenkin kehittyy. Uusi tekniikka on aina alussa huonoa: esimerkiksi reilut sata vuotta sitten piti autoihin vaihtaa sytytystulpat tuhannen ajokilometrin välein, eivätkä ne muutenkaan olleet mukavia kapistuksia.

Opetustekniikka kehittyy koko ajan, ja nyt ollaan jo niin pitkällä, että oppimistulokset opetusohjelman kanssa ovat yhtä hyviä kuin tulokset perinteisessä opettajavetoisessa opetuksessa (uutinen Slashdotissa).

Jos sama vauhti jatkuu, pian yliopistomatematiikan opiskelu sujuu vaikkapa innostuneelta yläkoululaiselta 10 dollarin hintaisella - tai ilmaisella - kännykkäsovelluksella. Missä vain. Milloin vain. Ja nykyiset tuotteet ovat jo hyviä nekin Jos olet viimeksi kokeillut opetusohjelmia 1990-luvulla, käypä tutustumassa heti vaikkapa:
Innolla odotan, missä ollaan 10 vuoden päästä!

4 kommenttia:

  1. Tällä kehityksellä netin opetusvälineet vihdoin globalisoivat myös opetuksen; kohta pieni joukko maailman parhaita opettajia riittää opettamaan kaikkia maailman ihmisiä netin avulla. Eikä tämä kehitys ole niin kaukana kuin ehkä kuvittelisi. Eräällä omalla fysiikan peruskurssillani jo muutamia vuosia sitten osa meistä opiskelijoista alkoi mieluummin seurata luennot netistä huomattuaan, että MIT:n luentoarkistoista löytyi kurssi samalla sisällöllä paljon paremmin luennoituna.

    Tulevaisuudessa ei ehkä riitä töitä keskinkertaisille luennoitsijoille. Sen sijaan että opettajat edelleen keskittyisivät paasaamaan yksipuolisesti täydelle luokalle, tässä on tilaisuus kehittää lähiopetusta. Oppitunnit ja luennot voidaan korvata täysin nettiopiskelulla, mutta niiden tilalle voidaan vaihtaa pienempi määrä kahdenkeskisiä (tai hyvin pienessä ryhmässä tapahtuvia) opetustuokioita vuorollaan jokaisen oppilaan ja opettajan välillä.

    VastaaPoista
  2. Sain TKK:n S-104-fuksifysiikat suoritetuksi neljäntenä läsnäolovuonna välittömästi ilman ongelmia, kun kurssilaiset saivat ilmaiseksi lisenssin Mastering Physics -verkko-opetuspalveluun. Järjestelmä opettaa niin teoriaosuuden kuin laskuharjoituksetkin tarvittaessa kädestä pitäen.

    Pidin kovasti opetustyylistä, jossa ensin kysytään pelkkää ratkaisua. Halutessaan opiskelija voi aina pyytää lisää vinkkejä, jolloin ensin useimmiten annetaan yleisluontoiset kirjalliset ohjeet käsillä olevan ongelman ratkaisemiseksi. Vinkkiketjun perällä saa tarvittaessa apua vaikka yksinkertaisiin mekaniikan F=ma-laskutoimituksiin, mikäli tarvetta on. Vinkkien käytöstä rangaistaan sen verran, että laskutoimitusten välivaiheisiin joutuu vastaamaan.

    VastaaPoista
  3. Tässä vielä yksi linkki, jossa myös kerrotaan aika monesta muusta lähteestä aiheeseen liittyen:

    http://nyt.fi/20120608-yli-yliopistosta/

    VastaaPoista