sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kirsti Lonka: Aktiivista tiedon rakentelua pänttäämisen sijaan

Kirjoitin aiemmin ulkoa osaamisen tärkeydestä. Otsikointi oli tosin vähän epäonnistunut: "ulkoa opettelu" tuo mieleen hauki on kala -tyyppisen pänttäämisen, joka ei ole toimiva eikä ainakaan motivoiva tapa oppia ulkoa. Ulkoa osaaminen on eri asia kuin ulkoa opettelu.

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä (10/2011) on keskiaukeamalla juttu Kirsti Longasta (joka on Liisa Keltikangas-Järvisen ja Riitta Harin ohella yksi mielenkiintoisimmista opetus- ja kasvatusalaa sivuavista huippututkijoista).

Lonka on tiedepiirien ulkopuolella parhaiten tunnettu ehkäpä käsitteen bulimiaoppiminen lanseeraajana. Bulimiaoppimisella hän tarkoittaa suomalaisyliopistoissa* yleistä opiskelutapaa: lukukausien aikana istuskellaan luennoilla jos istuskellaan, ja sitten tenttikaudella päntätään pää täyteen edellisenä iltana ja oksennetaan tieto paperille seuraavana aamuna tentissä. Ja sitten opitun voikin unohtaa.

Yliopistojen luentosalit kiinteine penkkirivistöineen muovaavat opetusta helposti opettajakeskeiseksi. Oppilas istuu ja kuuntelee. Pahimmillaan yksi näyttää powerpoint-esitystä ja kaksisataa kopioi sitä. Lonka kutsuu vanhaa menetelmää bulimiaoppimiseksi. Tankkaa, oksenna, unohda. Asian voi kirjoittaa muistiin, mutta ellei sitä mieti ja prosessoi, hyötysuhde on huono.

Näin on. Systeemi on melko vanha, tästä kalvosatsista kun vertaa kalvoja 4 ja 5, niin ymmärtää, että mikään ei ole oikeastaan muuttunut viimeisen tuhannen vuoden aikana.

Ja lisää seuraa:


Peruskäsitteitä ei voi opettaa. Ne pitää oppia itse, professori painottaa. Esimerkiksi lääketieteen kursseilla opiskelijat perehtyvät potilastapauksiin. He miettivät yhdessä, mitä tieteestä pitäisi oppia, jotta tapauksia voisi ymmärtää. Ryhmä asettaa tavoitteet ja opiskelee. Opittu käydään läpi loppuistunnossa.

Oppiminen ei ole tiedon siirtämistä vaan yhteistä tiedon rakentelua ja luomista. Samalla opitaan faktat ja yksityiskohdat.

Kyllä. Olen sitä mieltä, että faktat ja yksityiskohdat pitää osata, ja ne oppii, kun vain ratkoo ongelmia. Esimerkiksi matematiikan opiskelijan ei kannata päntätä kaavoja ulkoa, vaan ratkoa paljon ongelmia, niin kaavat oppii väkisinkin ulkoa, kun ne on riittävän monta kertaa tarkistanut sieltä taulukkokirjasta. Puhumattakaan siitä, että jos kaavan oppii johtamaan nopeasti.

Ongelmana ja haasteena Longan kuvaaman opetus/oppimistavan toteutuksessa on, että:
  • lääkiksessä käytetty problem based learning (pbl) vaatii opettajalta valmistelua huomattavasti enemmän kuin perinteinen luentohöpinä. Kynnys sille, että ennestään kiireinen opettaja lähtee kehittämään tuollaista, on suuri.
  • lääkiksessä pbl:ää käytetään erittäin laajasti. Tavallisessa oppilaitoksessa pelkkä normaali muutosvastarinta voi torpata sen (jos koko tutkinto on muuten perinteistä opetusta ja yksi opettaja pistää opiskelijat pbl-rinkiin, tulos voi olla huono). Eikä kyse ole pelkästään muutosvastarinnasta, vaan pelkkään uuden opiskelumenetelmän oppimiseen voi mennä kymmeniä tunteja aikaa.
  • Pbl vaatii opiskelijoilta kovaa motivaatiota. Lääkikseen on todella vaikea päästä sisään, ja opiskelumotivaatio on erittäin kova, jos en ole väärässä.
Ja lisää Lonkaa:
Kiinnostuneeseen tilaan yltäneet käyttävät kaksi kertaa enemmän aikaa itseopiskeluun kuin ihmiset, joita passivoidaan.
Jeps. Jos opettaja saa opiskelijan innostumaan oikein tosissaan, niin opettajaa ei sen jälkeen tarvita kuin korkeintaan vastaamaan satunnaisiin kysymyksiin.

Aktiiviseen oppimiseen tarvitaan aktivoiva tuntisuunnitelma, pedagoginen käsikirjoitus, joka huomioi tilan ja välineet.
Hieno juttu taas, kun vain ehtisi.

Ja loppukaneetti:
Jos nykykoululaisilta otetaan digitaaliset laitteet pois ja tilalle annetaan ruutuvihko ja kynä, he voivat tuntea itsensä lähes alastomiksi.

Allekirjoitan väitteen (tai siitä implisiittisesti vedettävän tulkinnan: ruutuvihko paha, tekninen vimpain hyvä) osittain. Olisi ihanaa antaa opiskelijoille kaikki mahdolliset välineet käyttöön kokeessa. Ongelmana on ainoastaan se, että kuinka voi valvoa, että välineitä ei käytetä siihen, että kysytään oikea vastaus kaverilta. Vai pitäisikö tenteistä ja kokeista luopua? Teknisillä aloilla tentti on helppo ja perinteinen tapa mitata osaamista (?). Voisiko sen korvata jollain toimivammalla ratkaisulla?



* Ja varmaan tätä esiintyy ulkomaillakin, tai olisin yllättynyt, jos ei esiinny.

3 kommenttia:

  1. Tentissä olennaista ei kai ole vain oikea vastaus vaan se, miten siihen päädytään. Voisiko tentin korvata yhdessä tekemisellä ja vertaisarvioinnilla myös teknisillä aloilla?

    Neljä vuotta sitten TieVie-koulutuksessa Kaarina Merenluoto kertoi, että opiskeluaikana kivointa oli yhdessä ratkoa matematiikan tehtäviä. Niinpä hän on kehittänyt matematiikan yhteisöllistä ongelmanratkaisua verkossa. (Tarkistin nimen ja aiheen blogistani http://eijakalliala.fi/2007/11/yhteisollista-oppimista-opiskelijoiden-ehdoilla/ .)

    VastaaPoista
  2. "kaavat oppii väkisinkin ulkoa, kun ne on riittävän monta kertaa tarkistanut sieltä taulukkokirjasta"

    Tästä olen kyllä eri mieltä. Ainakaan pitkäaikaisesti niitä ei tuolla tavalla opi. Kaava pitää ymmärtää: pitää tajuta, mikä eri osien merkitys on ja miten se suhtautuu muihin kaavoihin. Mielummin lasken vain yhden tehtävän ja teen sen kunnolla pohdiskellen, kuin toistan vähäisellä ajatuksella samaa tehtävätyyppiä viisi kertaa.

    En pidä hyvänä, että opiskelija keskittyy sijoitettaviin numeroihin ja kaava on toissijainen pulautin, josta vastaus tulee. Kaavan pitäisi olla ensisijainen kohde, jonne toissijaisesti sijoitetaan tehtävän yhteydessä joitain esimerkkiarvoja. Kompaan Kallialaa. Ei se vastaus ole se päämäärä.

    VastaaPoista
  3. "En pidä hyvänä, että opiskelija keskittyy sijoitettaviin numeroihin ja kaava on toissijainen pulautin, josta vastaus tulee."

    Olen täsmälleen samaa mieltä, siksi kirjoitinkin heti siteeraamasi lauseen jälkeen:

    "Puhumattakaan siitä, että jos kaavan oppii johtamaan nopeasti."

    Pieni ongelma on siinä, että muutama kätevä lukiomatematiikan kaava ei ole johdettavissa lukiomatematiikalla. Toki kaavan sisällön voi ymmärtää, vaikka ei sitä johtaa osaisikaan.

    Matematiikka ei ole ominta alaani, mutta esimerkiksi en yhtäkkiä keksi, miten esim. kahden sinin summan kaavan voi johtaa lukiomatikalla (sarjojen avulla se on helppo johtaa).

    VastaaPoista