keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Julkaisujärjestelmän kanssa on helppo sählätä

Mediassa on puitu tapausta, jossa Julkisen Sanan neuvoston päätös Halme-Hazard–tapauksesta vuoti julkisuuteen ennen aikojaan. Päätös vuoti Kalevan verkkouutisiin jo ennen, kun sille oli kopautettu nuijaa, eli teoriassa olisi ollut mahdollista, että langettava päätös olisi peruuntunut. Helsingin Sanomien mukaan "Kalevan uutisessa langettavan päätöksen perustelut olivat samat kuin Uimosen päätösesityksessä. Lopullisessa ratkaisussaan JSN perustelee ratkaisua hieman eri asioilla." Eli päätös oli hieman muuttunutkin, siitä versiosta, joka oli verkkouutiseen kirjoitettu.

Mielestäni tämä "moka" on saanut vähän liian suuret mittasuhteet. Kukaan ei pidä meteliä siitä, että MTV3:n aprillipila vuoti verkkoon ennen aikojaan (toimittaja huomasi vahingon heti ja poisti uutisen, mutta mobiilisivulla se on nähtävissä vieläkin). Eikä pitänyt siitä, kun Isoveli-palkintojen saajat lipsahtivat nettiin ennen aikojaan (Effin lehdistötiedote oli julkaisuvapaa kello 18.00, ja Digitodayn uutinen julkaistiin kello 16.11).

Miten tällaisia mokia sitten tapahtuu? Jos yksinkertaistetaan, niin mahdollisuuksia on kolme
  • toimittaja ei huomaa, että tiedotteessa on embargo-kellonaika
  • toimittaja unohtaa syöttää julkaisujärjestelmään julkaisukellonajan, jolloin järjestelmä päräyttää uutisen verkkoon saman tien
  • toimittaja vuotaa uutisen tahallaan, syystä tai toisesta
Veikkaan, että Digitodayn Isoveli-tapauksessa kysymys on ensimmäisestä vaihtoehdosta ja Kalevan Hazard-tapauksessa sekä MTV3:n Myllysilta-tapauksessa kyse on toisesta tapauksesta.

Jos joku ihmettelee, miksi Kalevan uutinen oli kirjoitettu pelkän päätösesityksen pohjalta, niin se johtunee uutiskilpailusta. Verkkouutismaailmassa (kuten journalismissa ylipäätään) on eräänlainen meriitti, jos saa uutisen ulos ensimmäisenä. Tämän takia formulakisoja, tärkeitä oikeusjuttuja ym. seuratessa uutisesta kirjoitetaan usein kaksi (tai useampi) versiota valmiiksi julkaisujärjestelmään. Ja sitten kun oikeussalissa tai valtakunnansovittelijan toimiston ovella oleva vahtiva toimittaja soittaa, asianmukainen uutinen päräytetään verkkoon ja sitä täydennetään niin pian kuin mahdollista.

Kun uutisia kirjoitetaan etukäteen ja uutisen lipsahdukseen riittää pelkkä hiiren sohaisu väärään paikkaan, ei ole mitenkään ihmeellistä, että tällaisia vahinkoja sattuu.

5 kommenttia:

  1. Iltalehdelle sattui äskettäin aika iso moka, kun julkaisivat ensin väärän voittajan arkkipiispan vaaleissa. :)

    VastaaPoista
  2. Aika hyvä =). Onko linkkiä/screenshottia (en epäile, muuten vaan kiinnostaa).

    VastaaPoista
  3. Nykytekniikka ei suosi nakkisormia.

    VastaaPoista
  4. Onko kaleva kommentoinut asiaa mitenkään?

    VastaaPoista
  5. On, katso kolmas lause kirjoituksessani.

    VastaaPoista